Lapsuusmaisemissa

Eilen treenattiin Jatsin lapsuudenmaisemissa, olipa nostalgista:)

Mukaan treenaamaan pääsivät itseoikeutetusti Jatsi kera lapsenlapsensa. Ennen treenejä käytiin meressä uimassa ja törmäsin ehkä euroopan typerimpiin ihmisiin, siis mistä niitä sikiää? Ensin yks täti seisoo koiransa kanssa tosi kapealla polulla jutellen kännykkään ja siinä sitten seisottiin ja odoteltiin josko jatkaisi matkaa johonkin suuntaan, ei jatkanut ei..

Loppuviimeksi sitten pyysin ystävällisesti tätiä siirtymään jonnekkin suuntaan, ettei meidänkin ilta vierähdä siinä polulla seistessä:(

Takaisin kun tultiin, väistettiin isokoista koiraa tien syrjään, niin eikö remmin päässä oleva ukko änkeä sinne samaan kasaan, luuliko se että me jäätiin sitä oikein odottamaan, vai mitä ihmettä?

Itse treenit menivät kuitenkin hyvin, Jatsin tehtävänä oli vaan nostalgisesti fiilistellä ja sen se teki hyvin:)

Pepsi treenasi avon liikkeet läpi, ne meni ihan kivasti, jopa seuraaminen. Toisella kierroksella tehtiin vielä seuraamista lisää ja kääpiö vähän (ihan vähän) ylityöskenteli käännöksissä. Toki tasaantui treenien edetessä mutta enpä taida tehdä kisoissa täyskäännöstä vasemmalle:)