Mielenkiintoista tämä ulkotyöläisen elämä. Tänään kun lähdin kouluttamaan, satoi vettä kuin saavista ja pukeuduin sen mukaisesti. Oli sitten kiva myöhemmin illalla seisoa lähes talvivaatteissa (juu, oli villasukatkin) ihan normaalissa kesä-illan säässä, vesisade nimittäin loppui kuin seinään kurssien alkaessa:)
Ennen omia treenejä piti sitten kuoriutua kaikesta ylimääräisestä, mutta villasukista en luopunut:)
Ja tänään omissa treeneissä teemana siis seisominen, J&T saivat vaan näyttää mallia Kääpiölle eli ne ei varsinaisesti treenanneet, tosin ToTo kyllä eläytyi sen verran kovaa, että varmasti luuli treenaavansa ihan oikeesti ja ihan varmasti myös naapurit kuulivat että ToTo treenasi:)
Liikkeestä seisomista lentävällä nakilla ja sitten myös viiveellä, ajatus oli hakea enemmän jännitettä pysymiseen ja tässä onnistuttiin.
Sitten piti ottaa stoppeja kiertämisen kautta mutta Pepsi vaihtoi lajia. Lähetin sen kiertämään ja se kiersi koko pihan päätyen puomille, teki sairaan hienon puomin ja palkkasin sitten sinne kontaktille kun naurultani kykenin:)
Kierrätin sitten loput kerrat eri suuntaan varmuudeksi. Luoksetulon stoppi toimii läheltä sekä suullisella että käsimerkillä, kauempaa ei oikein vielä toimi vaikka tätä pystyy treenaa ihan hulluna, Pepsi ei ennakoi stoppeja ollenkaan, varmaan siksi kun ei osaa tai sitten se on vaan niin tyhmä (toivotaan tätä jälkimmäistä).
Isot koirat tekivät stoppeja myös merkillä ja näitä oli tarkoitus tehdä myös Pepsin kanssa mutta nakit loppus, samoin valo, joten merkkiä sitten toisella kertaa..