Tänään Kupittaalla häiriöryhmän treeneissä ja isoin HÄIRIÖ oli jostain karannut puolihullu. Ennen kuin edes aloitettiin treenaaminen oltiin saatu jo kuulla miten huonoja me ollaan, miten väärin me tehdään ja poliisi tulee kyllä paikalle..
Hetken aikaa jaksettiin treenata siinä mutta siinä kohtaa kun ukko ilmoitti hakevansa haulikon, tuli sellainen olo että ehkä takavasemmalle poistuminen voisi olla järkevää?
Purettiin kenttä ja siirryttiin toiseen paikkaan, ei mennyt kuin hetki niin tämä sama ukko seisoo taas siinä arveluttavan oloisena, nyt huudettiin eläinsuojeluvalvojaa meitä hätäämään, tätä ei jääty odottamaan, eikä myöskään sitä että nappaa meiltä jonkun koiran näyttääkseen:(
Vihdoin viime melkoisen hölkkäilyn jälkeen saatiin karistettua tämä kannoilta ja päästiin treenaa, koirat oli ihmeissään kun tehtiin liike per/kenttä ja taas juostiin..
Itse treenit menivät häiriöstä huolimatta hyvin, tulipahan treenattua useassa paikassa ja pulssi kohonneena, saa sitä jännitystä näemmä muuallakin kuin kisoissa:)
Pepsi teki tunnarissa ensin yhdellä kentällä oman piilotuksen ja toisella liikkeenä, molemmat hyvin. Myös metalli ja ohjattu menivät hienosti. Ruutu lelulle, täysillä. Lätkän kanssa koko liike, hienosti tuli myös sivulle vaikka otin tosi vaikean tulokulman.
Kaukot mainiot ja luoksetulo ihan liikkenä, meni älyttömän hyvin, tää on kunnossa ja se tehdään asenteella;)
Mikä ei mennyt hyvin oli seuraaminen ja p.istuminen, kummakin treenaus on ollut nyt vähäistä joten näitä ei olisi kannattanut ottaa tänään häiriössä, mutta minkä koira huonolle ohjaajalle mahtaa?
Kotipihalla tehtiin vielä seuraamista, meni paljon paremmin eli tätä pitää nyt muistaa treenata. Lisäksi tehtiin hyppynouto, joka aikas makee vinoilla heitoilla molempiin suuntiin.
Istua tuo saa iltaruokansa eteen, niin sitten on tokot tältä päivältä tokoiltu:)