Nuoriso pääsi tänään kisaamaan tokossa, alunperin piti kisata koira per/päivä mutta ToTon huomiset agikisat sotkivat aikataulut, niin kisasin sitten molempien kanssa tänään..
..ja ensin oli vuorossa evl & ToTo, tuomarina Tuija Sere.
ToTo oli aika rento, aika normaali:)
Kympit saatiin ruudusta, ohjatusta, hypystä ja tunnarista, muistakin liikkeistä ihan hyvät pisteet, paitsi idarissa jäi sekä istuminen istumatta, kuin myös lopun pa, siitä 5:(
Vähän Toope paineistui idarissa ja se heijastui vielä luoksetuloon ja ruutuunkin, mutta toiseen kehään sain sen ihan rentona, ennen en olisi saanut, joten isosti ollaan menty eteenpäin!! ToTon rentous näkyy ehkä parhaiten seuraamisessa, ei näytä kovin koomaiselta enää:))))
Sitten oli vuorossa voi & Peps, tuomarina Ralf Björklund.
Kovin isoja odotuksia ei ollut, liikkeet itsessään kyllä voi tuurillakin toimia mutta tuolle henkiselle kasvamiselle ei kukaan mitään voi, lapset kasvaa tahtiaan:)
Mutta isoja yllätyksiä, niitä mahtui tähän kisaan!!
Ensimmäinen ISO yllätys oli ruudun nollaaminen, Pepsin lemppari, WHAT????? Niin, se teki hienon merkin..
...korjauksella vaihtoi vaan ruudussa merkkiä:)
Liikkeestä istumisessa sattui työtapaturma, siitäkin 0 ja jotta varmasti saataisiin riittävästi nollia, päätti Pepsi vielä nollata tunnarin ja hypyn:)
Mutta sen kanssa oli ihana kisata, neljästä nollasta huolimatta. Siitä tulee vielä hyvä, sanokaa mun sanoneen !!!
Luoksetulo oli aika makee, sehän ei treeneissä stoppaa useinkaan ollenkaan vaan paahtaa vaan tuhatta ja sataa läpi, mutta kerran näinkin päin, kyllä se kisoissa osaa:)
Ja toinen sarjassa, kyllä se kisoissa osaa oli kaukot, tässä kyllä otti vähän yleisöstä häiriötä ja yliyritti suuntaan jos toiseenkin, mutta ainahan yritteliäisyys palkataan, tänään se palkattiin ysillä:)
Kaiken kaikkiaan kivat kisat, erityiskiitokset annan liikkureille jotka toimivat todella hienosti molemmissa kehissä. Tytille kiitos kuvaus-avusta ja koko team Juntolle kiitokset seurasta, teidän kanssa on aina niin kivaa:)