Viikonloppuna tapahtunutta

Perjantaina olin ystävien luona neljän tähden illallisella, kivaa oli mutta ilta venähti sen verran pitkäksi että kun lauantaina kello soi viideltä, ei paljon naurattanut..

Aamusta kohti Riihimäkeä ja agilitykisoja, jossa ToTolla 2 starttia. Eka radalla hyllytettiin kun ToTo tuli renkaan sivusta, taas ohjaa, älä oleta muistutti itsestään:(

Toisella radalla tosi tyhmä vitonen, kun en osannut ohjata alkua oikein ja sain ToTon pyörimään esteen edessä. Sitten mä vielä unohdin missä kepit on ja peruutin villinä -alta pois- ja matkaa sinne kepeille oli ja oli. Vielä lopussa ToTo lähti ihan eri suuntaan kuin mä, vähän sain sitä kalastella mukaani:)

Illalla sitten tokotreenit, jonne pääsivät Jatsi & Pepsi. Jatsi saikin tehdä paljon, paikalla istumisen, seuraamisen, luoksetulon, uuden idarin, ruudun, ohjatun ja hyppynoudon, kovasti oli tohinassa ja tärkeänä kun pääsi tekemään:)

Pepsi sitten, voi sentään..

Nyt oli tilaisuus nollata kisoissa tapahtuneet virheet mutta toisin kävi:(

Ensin ruutu, teki kuten kisoissa, tosin nyt tarjosi toista merkkiä, tätä hinkutettiin sitten tovi jos toinenkin. Hyppynoudossa myös sama juttu, hiekkaan uppoava matalalla maavaralla oleva kapula ei vaan ole kiva, tätä leikittiin sitten myös hyvän aikaa.

Liikkeestä istuminen sen sijaan sujui ja tunnari, kapuloita oli nyt tosi paljon.

Tänään oli sitten agipäivä Ehytillä ja ToTo aloitti, eikä me päästy sitä rataa kahta estettä pidemmälle:(

Toisella kierroksella piti treenata kontaktilla pysymistä mutta monta mutkaa mahtui matkaan ennen kuin sinne kontaktille edes päädyttiin. ToTon kanssa on kyllä hankala treenata noin ahtaassa tilassa, meitä molempia ahdistaa ja tunteet käy kuumina puolin jos toisin..

Pepsi oli kiva oma itsensä, vaikka sitä ohjattiinkin väärällä kädellä:)))) Tässä vielä parin viikon takaisia käsiä, oikein hidastettuna:)

Agility on kyllä maailman vaikeinta, kun on niitä käsiä & jalkoja:))))))))