Häiriöryhmän treeneissä tänään mukana vain Pepsin veli Nova. Noh, laatu korvaa määrän ja olihan meillä taas muutama tuhat muuta häiriöimässä, kiitti TPS:)
ToTo & Pepsi tekivät kokonaisina liikkeinä ruudun, ohjatun & luoksetulon, Pepsin kanssa ei olla kokonaista luoksetuloa otettu miesmuistiin (siis ainakaan viikkoon) mutta ihan hyvin kääpiö muisti:)
Kaukojen tekniikkaa tehtiin läheltä ja ToTolla alkaa lamppu syttymään, nyt pitää vaan maltilla jatkaa näin!!
Oli tosi, tosi kuuma ja välillä istuskeltiin kentän laidalla, jossa sain kuningasidean tehdä kuuntelu/ohjaustreeniä sieltä maasta istuen...
..aika siistiä ohjailla koiraa sieltä kentän laidalta suuntaan jos toiseen, liikkeinä ruutu & ohjattu.
Tehtyäni tämän Pepsin kanssa, Jukkis heitti että ToTo ei olisi pystynyt...
...tein sitten saman treenin ToTon kanssa ja kyllä se pystyi, ei me turhaan olla treenitty irtoomista!!
Kivat helletreenit & taitavat koirat!!!
"olen huomannut, että jos etenee luottavaisesti omien unelmiensa suuntaisesti ja yrittää elää elämäänsä siten kuin on uneksinut, voi menestystä tulla aivan yllättäen" -Henry David Thoreau
Vähän vetistä..
Eilen olikin sitten ilmojen ilma, satoi kaatamalla eikä puuskittainen tuuli tehnyt asiasta yhtään kivampaa:(
Onneksi oli sovittu häiriötreenit, koska muuten en olisi tuossa säässä treenannut! Kisathan voi kuitenkin olla säässä kuin säässä, joten nämä treenit tulivat tarpeeseen!
ToTolla eikä Pepsillä ei ollut mitään vaikeuksia treenata tuossa säässä, melkein voisi sanoa että mitä enemmän vettä, sen paremmin meni. Kääpiö ainakin liirasi veden peittämällä kentällä ihan tosissaan:)
Kurja keli oli kuitenkin tyhjentänyt Kupitttaan kokonaan, joten kerrankin päästiin treenaamaan jätti-isolle kentälle (jee), olen katsellut sitä kenttää sillä silmällä jo pitkään mutta sen on aina kovin varattu, paitsi siis nyt kaatosateessa, se oli tyhjä:)
ToTon treenit menivät muuten hyvin, mutta se teki SM-ruutu mokan ja keksin siihen ratkaisun, hyödyllinen treenikerta siis tältäkin osin!
Pepsi oli mainio, se ei mokannut SM-ruudussa eikä missään muussakaan vaan todellakin liiraili siellä sateessa ihan onnessaan:)))
Nyt vaihdetaan juhannuksen ajaksi lajia, luvassa kääpiökiitoa viiden kääpiön voimin...
-montako nollaa nollakone tekee?
-kuka nousee kakkosiin, kuka kolmosiin?
-kuka voittaa kääpiö-kisan?

Hauskaa juhannusta!!!
Eilen oltiin ToTon ja Pepsin kanssa Nooran agilityn vauhtikurssilla.
Tyhmempi voisi luulla vauhtikurssin sisältävän vauhdikkaita ratoja, joissa vähän lähetellään koiraa sinne sun tänne, noups:)
Siellä juostiin, juostiin ja tottakai leikittiin myös lentokonetta:)
Oli kivaa, kiitos Nooralle!!
Juhannuksena kokeillaan sitten kisaradoilla miten juokseminen sujuu ja pysyykö lentokone ilmassa:)
Tänään meidän ensimmäinen, Mira täyttäisi 15 vuotta, se oli koirien koira! Paras opettajani ikinä!! Mitään se ei antanut anteeksi, mitään se ei antanut ilmaiseksi. Se opetti minua elämään koirien kanssa, ja kouluttamaan koiria. Ilman Miraa taitaisin edelleen luulla koirien kouluttamisen olevan helppoa:)
Meillä on Mimmaa NIIN ikävä!!

Pää tekis - kroppa ei pysty:(
On ollut rankka vuosi Jatsilla ja mikä pelottavinta, vuosi on vasta puolessa välissä..
Jatsilla on ollut tänä vuonna nielutulehdus, silmätulehdus, suolistotulehdus (minkä seurauksena vatsa kaasuuntui, ei onneksi kiertynyt) ja nyt vielä kaulan/rintarangan alueella hermopinne tai osittainen välilevytyrä:(
3 vuotta tässä välissä Jatsi sai nauttia terveen koiran elämästä ja otti siitä kyllä kaiken irti!!
Mutta ei makeaa mahan täydeltä eli nyt ollaan keskikesä taas totaalilevossa ja rajoitetaan kaikkea kivaa, kuten elämää:(
Jatsi on kiltteytensä johdosta maailman ehkä helpoin levossa pidettävä, se ei protestoi eikä kiukuttele, mutta sen surullista katsetta on niin vaikea katsoa. Vaikka se hyväksyy tekemättömyyden, ei se ymmärrä miksi muut pääsee ja tekee, vain hän ei:(
Tänä kesänä ei roikuta puussa:(

Häiriöt hiekalla ja mitä treenilistalta pois:)
Eilisten häiriötreenien huippu oli metalli hiekalla, sehän oli kääpiölle niin vaikea pienenä. Tsau:n hallilla ei voinut metallia ottaa ollenkaan vaan leikki sen kanssa..
..jonka seurauksena tietysti tuli vaihe, jolloin metallia ei otettu sitten edes sisällä suuhun:(
Nyt metalli on yksi lemppareista mutta hiekalla sitä ei olla treenattu, kun ei olla hiekalla edes treenattu ylipäätänsä yhtään mitään, pitäiskö? No, ei tartte jos ei haluu (siis treentata hiekalla, sottaista puuhaa).
Otin ensin ihan kovalla hiekalla hetsinoutona hiipimällä, tämä hyvä! Toistolla levitin kentällä olevaa hiekkakasaa ja upotin metskun hiekkaan, sinne upposi ja sieltä nousi, ei mitään ongelmaa:)))))))
Ja mä kysyn vaan, näyttääkö tämä koira muumilta??????
Kuva Sirpa Saari

Treenilistalle (!!)
Treenilista elää ihan omaa elämäänsä ja me koirien kanssa yritetään pysyä perässä:)
ToTo
-pallo ruudun taakse (yllättävä ratkaisu)
-ei saa ottaa liian nopeaan välimatkaa ohjaajaan
-häiriössä helpota
-ei ilman ilmettä ruutuun
-idarin istuminen (uusi käsky ja/tai erikseen uudelleen opetus)
-kaukojumppaa x 1000
-muista vahvistaa päätä, vaikkakin nyt toimii (!!)
-luoksetulon stoppi palkalle välillä
-hetsillä liikkeelle välit
Pepsi
-paikallaan istuminen ruualla
-häiriössä lyhyt aika
-idarin istuminen erillisenä
-seuraaminen
-merkki (kun lelu ruudussa)

Sisätokoa (!!)
Hassua tehdä kesällä sisätokoa, mutta kun ulkona oli niin ruma sää ja treenit vaativat mun istumista maassa, niin päätin mielummin istua sisällä kuin märässä pihassa:)
Aiheena kaukot, lähinnä nuorisolle mutta tottakai Jatsikin sai omat kaukonsa puuhastella!!
ToTolle myin -down- käskyä (hissinä maahan) joka onnistuu kun istun maassa mutta heti jos nousen ylös, ToTo lintsaa joten hetki on nyt istuskeltava tätä myytäessä..
Toisena tehtiin S-M johon vaihdoin nyt käskyn, eli uusi käsky on -peru- vanhalla käsimerkillä, näytti toimivan!!
Pepsille myös -down- käskyä, se tekee sen aika hyvin mutta saisi vieläkin syvemmälle mennä, joten tätä vahvisteltiin. Kroppa-avulla toimii parhaiten!
Vähän naksuttelin myös I-S ojennusta, tämä hyvin!!
Lopuksi isoisä ja kääpiö tappoivat tyynyn:)

Treenipäivä!
Tänään treenattiin useaan otteeseen, ensin aamulla oli kääpiöiden agi-treenit, mukana Pepsin lisäksi M.U ja Nova. Tehtiin kaksi rataa, ensimmäinen oli vähän vaikea ja toinen KIVA. Molemmat radat mun käsialaa (hallilla valmiina olleista pohjista).
Kivalla radalla tehtiin oikeaa kääpiö-agia ja kääpiöt irtosivat ihan villeinä kentän päästä päähän, myös M.U sen jälkeen kun saatiin Sessa olemaan pyörimättä:)
Nova taas on ihan nollakone, onneksi ei kisata samassa luokassa!!
Pepsi oli taas ihan Pepsi, vaikkakin sitä muumiksi haukuttiin!! Se teki ja meni, kuten kääpiön kuuluu. Kepit olivat himppasen hankalat, sekä avokit että vaikeemman puolen loppuun asti meno (treenilistalle) ja kontakteista ei taas mitään hajuakaan (treenilistalle nekin).
Seuraavaksi oli vuorossa tokoa ja tähän pääsi (kaikkien yllätykseksi) ToTo, tehtiin jääviä jotka tänään ihan superit, pysymisen hetsiä (alkoi ostaa), ruutua lätkällä, luoksetulon loppuja suoraan leluun ja kaukoja (ei toimi ei).
Sitten taas Pepsi ja agia..
Eilen treenasin Jukkan tekemään rataa jossa en saanut mitenkään järkevästi tehtyä yhtä kohtaa ennen kuin taivuin ja tein siihen valssin ja kyllä (!) heti toisen perään (!)
Tänään oli sitten pakko kokeilla uudelleen ja kyllä valssi(t) oli siihen paras ohjaus, muu ei toiminut. Käänsin radan sitten vielä toisin päin ja nyt ei valssi ollutkaan enää se paras vaihtoehto, pienestä se rataprofiili muuttuu..
Tämän sain sitten toimimaan loppuviimeksi niistolla, vähän P yritti taas lintsata tässä mutta vahvistin lelulla ja alkoi toimimaan. Sitten avokkia ohjurilla ja muutama puomi alustalla, vähän menee taas välineurheiluksi mutta ei kai tässä muutakaan voi?

Tps -Inter & ME:)
Tänään häiriötokot Kupittaalla, häiriönä siis Tps-Inter matsi ja tuhansia ihmisiä, poliiseja ja ratsupoliisitkin oli:)
Vielä saatiin frisbeilijät samalle kentälle, ne kyllä sitten väisti toiselle kentälle kun meidän tokoilut olivat ilmeisesti niille liian iso häiriö:)
Kiitos treenikaverille treeni & lenkkiseurasta !!!

Koripalloa & Kaukoja
Ostin koirille koripallosetin, tarkoituksena opettaa ne pelaamaan korista kuten särkkisen delfiinit:)
Jatsi & ToTo ovat tässä jo hyvällä alulla, niille syöttely on helppoa mutta Pepsi, huoh..
Jos on pallo, se on Pepsin pallo -asenteella ja ilmiömäisellä kopinotto kyvyllä en saa sille opetettua syöttelyn ideaa ja näin Pepsin lupaavasti alkanut koripallo ura loppui tähän!! J&T sen sijaan jatkavat tätä uutta kivaa lajia:)
Aamun treeneihin sisältyi myös kaukotreeniä ja tähän osallistuivat T&P. ToTon kaukothan levisivät ihan käsiin ennen SM-kisoja ja niitä korjatessa tuli JUMI, ei noussut niin ei noussut...
..hätäisellä korjauksen korjauksella sain ne siihen malliin, että saatiin kaukot SM:ssa tehtyä mutta tekniikasta ei tietoakaan joten ne saadaan nyt aloittaa alusta, ei lopu treenattavat asiat ei!!
Pepsille vain asentojen vahvistuksia, sen kaukot on HIENOT ja ne toimii, mutta eipä nekään toimi ellei niitä jaksa vahvistaa:)

Kuvia SM-kisoista
Kuvista kiitos Sirpa Saari !! Sirpa otti paljon kuvia lauantailta erikoisvoittajaluokasta, omia kuviaan voi käydä bongaamassa https://picasaweb.google.com/sirsaari
SM-kisat
Toko-SM 2011 takana eikä mikään mennyt kuten suunnittelin:(
Näiden piti olla Jatsin jäähyväiskisat, mutta sairasteluista johtuen ei Jatsi päässyt kisaamaan vaan osallistuin ToTon kanssa, ainoana tavoitteena oli rento suoritus ja tämä toteutui!!!
Ei SM-kisat kuitenkaan ole se paikka, jossa haetaan rentoa suoritusta, kyllä sinne pitää lähteä voittamaan mutta ToTon kanssa ei tämän ylemmäs tavoitteita voinut tänä vuonna vielä asettaa:(
Jo itse kisoihin treenaaminen oli aikas hankalaa, kun välillä taisteltiin mörköjen (puhuvat ihmiset) kanssa ja välillä etsittiin motivaatiota. Kun motivaatio oli kohdillaan, joku sattui puhumaan ja siinä sitä oltiin..
Hyvästä kisafiiliksestä huolimatta meidän kisat loppuivat liikkeeseen nro 7, joka oli ruutu. Tassut kehänauhan väärälle puolelle ja niin heilui punainen kortti ja kisat oli siinä!
Ensi vuonna sitten uuteen yritykseen, vuosi on pitkä aika treenata!!
Sunnuntaina olikin sitten hieno tilaisuus seurata finaalia kaikessa rauhassa, vähän olin taas eri mieltä tuomareiden kanssa muutamasta asiasta mutta arvostelu tapahtui kyllä ihan sääntöjen mukaisesti joten turhaan mä täällä napisen:)
-koira joka tekee vähiten virheitä, voittaa-
Ja tämän päivän treenit Pepsin kanssa;
-päätä
-noudon tarjoamista & sivulle tuloa
-ruutua
-luoksetulon stoppeja
-jäävistä M&S
-ohjattua
-kaukoja
-koripalloa:)

Lomalla:)
Vihdoin alkoi NIIN odotettu LOMA!!
En edes muista koska oltaisiin viimeksi ihan oikeesti lomailtu? Viimeiset 10 vuotta lomat on käytetty arvokisoihin reissaamalla milloin minnekkin..
Nyt kuitenkin meillä on siis ihan oikea loma, sellainen jossa voidaan tehdä mitä huvittaa tai olla tekemättä:)
Tämäkin loma kuitenkin alkoi kisaamalla, heti ensimmäisenä lomapäivänä oli agi-kisat Forssassa. 2 ykkösten rataa ja ei ollut turha reissu. 2 hyvää rataa ja toiselta 0 :)
Parin päivän päästä suunnattiin Tampereelle ja taas ohjelmassa agi-kisat. Täällä 2 tosi huonoa rataa, tein vääriä ohjausvalintoja, vääriä korjauksia ja kisoista jäi suoraan sanottuna PASK.. fiilis !!!
Jatkuva edestakas ajaminen alkoi myös rasittaa, viettää nyt lomansa autossa istuen:(
Näin syntyi ajatus minilomasta Tampereella, seuraavatkin kisat olivat nimittäin sillä suunnalla:) Vähän pähkäilyjä lähtöpäivästä ja öiden lukumäärästä, huoneen saamisesta Tampereella (oli yllättävän hankalaa) ja taas mentiin..
..tätä ennen kuitenkin Ellun yksäri, pitäähän sitä nyt välillä treenatakkin!!
Yksäri meni paremmin mitä arvelin, ehkä mä olen oikeesti kehittynyt ohjaajana koska nyt toistuvasti päästään gurujen opissa ihan rataa sen entisen seitsemän esteen sijasta, tai sitten Pepsi on vaan mulle niin käteen sopiva. Sen kanssa kaikki on vaan niin helppoa, treeneissä se on aika rauhallinen (hidas) ja mä ehdin minne haluan ja pystyn kokeilemaan ihan kaikkia tekniikoita..
..kisoissa se ei kuitenkaan ole hidas, vaan paahtaa ihan satasella ja irtoaa sopivasti jotta mun ei tarvitse juosta niin paljon:)
Tampereella yövyttiin jo tutussa Cumulus Hämeenpuistossa, suosittelen lämpimästi tätä koiran kanssa matkustaville!! On koiramyönteinen hotelli, saatiin koirille tuuletin huoneeseen ja nakit pilkottuna kisoihin:)
Lisäksi vieressä on upeat lenkkimaastot, Pyynikinharju on yksi parhaista lenkkeilypaikoista mitä tiedän, unohtamatta sen vieressä olevaa Pyhäjärveä jossa koirat kävivät uimassa joka lenkillä, Pepsi innostui uintireissuilla sorsastamaankin, tuloksetta:)
Sorsat pistivät Pepsiä ihan 6-0 ja nauttivat suunnattomasti saadessaan kiusata kääpiötä, taisi kyllä Pepsikin nauttia aika lailla sorsien kanssa polskimisesta:)
Yksi huono puoli Tampreella oli ja se oli se koirakulttuuri. Missään en ole tavannut niin paljon maastoutuvia koiria kuin tuolla, ehkä niitä olisi Turunkin keskustassa jos siellä lenkkeilisi mutta tuolla Hämeenpuistossa oli ainakin enemmän sääntö kuin poikkeus että vastaantuleva koira maastoutui kytikselle, omistajien tekemättä asialle yhtään mitään!!
Siinä sai sitten surffata puolelle jos toiselle, kun en välttämättä halunnut mennä katsomaan miksi se maastoutuva koira siellä makasi, ei tippaakaan kiinnostanut mennä kokeilemaan oliko hevosen kokoisella koiralla hyvät vai pahat mielessä siellä vaaniessa!
Loman yksi kohokohta oli Särkänniemi, jossa oltiin kahtena päivänä. Siellä Delfiinit sulattivat mun sydämen, niistä pitää kirjoittaa sitten ihan oma juttunsa!
Muuten vemputettiin itseämme lähinnä vesilaitteissa koska oli ihana & kuuma keli ja pieni kastuminen teki vain hyvää!!
Sitten olikin taas vuorossa agi-kisat ja nyt suunnattiin Ylöjärvelle. Radat oli Viitaniemen käsi-alaa ja ne on tunnetusti aika vaikeita, vähän hirvitti etukäteen..
Paahtavan helteen vuoksi koira & kepo pysyttelivät lenkkejä lukuunottamtta varjossa missä taas oli miljoona hyttystä, molemmat saivat osumia hurjasti kun muuten niin hyvin pakatusta reissukassista ei hyttysmyrkkyä löytynyt:(
Ihmiset radan laidalla puhuivat koirien hyytymisestä radalla helteen vuoksi, varmasti totta että jokunen hyytyi, kääpiö ei kuitenkaan hyytynyt. Samaa vauhtia se meni mitä muutenkin..
Eka rata oli muuten ihan hyvä, yksi rima tuli putken jälkeen (näitä pitää treenata) ja puomilla sijoituin huonosti, jolloin himmaili alastulossa, ei hyva!! Sijoituttiin kuitenkin vitosella toiseksi ja päästiin palkinnoille:)
Toinen rata oli hankala, se näyttää videolta katsottuna ihan lapsellisen helpolta mitä se ei kuitenkaan todellisuudessa ollut. Alussa oli hankala vienti kepeille, lähes kaikki tekivät tässä virheen sujahtamalla väliin 2 tai 6, pääsääntöisesti virhe tuli ohjaajan "auttaessa" koiraa pujottelun alkuun.
Päätin sitten, se on kaikki tai ei mitään ja kääpiön on pujoteltava ihan yksin, minä en sinne mene sotkemaan asioita:)
Toinen kinkkinen kohta oli pituus, jonne ei tultu suoraan tai tultiihan sinne jos ehti/osasi suoristaa koiran. Käsi kädessä juoksevilla oli hurjan näköisiä suoristuksia ja tähän valitsin sitten ohjaukseksi irroituksen, kyllä!!! tälläinenkin tekniikka kuin irroitus on olemassa:)
Päätin siis lähettää Pepsin päätyhypylle itsekseen jotta ehdin juosta(!!) pituudelle ja pois alta:)
Radan tokavika este osoittautui myös yllättävän virhe-alttiiksi, ihan simppeli loppusuora rengas & hyppy ja tosi moni koira mokasi tässä, tässä oli siis joku juttu, vaikken keksinytkään mikä?
Mullehan rengas on muutenkin ihan painajaisia tuottava, joten taas oli valittava irroitus ja jätettävä Pepsi tekemään puomi yksinään, jotta ehdin juosta pelottavan renkaan ohi:)
Kääpiö ei yhtään ihmetellyt miksi tekee rataa siellä yksin, vaan hienosti luki puomin ja teki kauniin kontaktin ja perään puhtaan loppusuoran, tehden näin 0-voiton ja siirtyen samalla kakkosluokkaan!!!
Aika kiva loman aloitus:)))))

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)