Jos kerta on paljon treenattavaa, sitten treenataan:)
Eilen illalla vielä häiriötreenit, aloitettiin p.oloilla, ne hyvin!
Kierroilla tein sitä ohjatun oikeelta tuloa, sihisin ja polveilin, tekikin siistit sivulletulot ilman että vauhti tai kiepsahdus yhtään kärsi, näitä pitää vaan tehdä ja nimenomaan "puun" kierrolla, näin saa toistoja ilmaiseksi..
Ja kun oltiin kierto-asemissa jatkettiin tekemällä stoppeja, aika läheltä ja avuilla kaikki mutta stopit hyvät!
"liikkeenä" suora luoksetulo ja tässä sitten tuli ihan älyttömän kovaa ja reippaalla rytinällä. Oli lopuksi pakko ottaa pelkkiä loppuosia kun en saanut koko matkalta rytinää pois, enkä halua vauhtiakaan vähentää:)
Kaukoja tehtiin etunamilla, ensin kokeilin etulelulla mutta namilla teki paremmin ja pysyi paikallaan kaikissa ilmansuunnissa! Muutaman kerran kyllä varasti namin, varmaan siis oli tehnyt omasta mielestään hienon asennon tai jotain ja päätti vaan palkata itsensä:)
Z:ssa istua ei edelleenkään osannut eli tämä nyt treenin alle ihan oikeesti!!
Ruudut sen sijaan hienot ja seuraaminen kanssa, no sitä seuraamista en nytkään nähnyt mutta tuntui hyvältä ja se riittää nyt.
Metalli tehtiin vain kerran, otin upottavassa hiekassa yhden keskarilla ja tämä ihan 10 +