Ykköstiimi on aloittanut hienosti, tiimi on ollut kasassa alle puoli vuotta ja 2 uutta tottelevaisuusvaliota on jo leivottu sinä aikana!!
Yksi leiri on takana ja toinen edessä, lisäksi ollaan eri kokoonpanoilla treenattu yhdessä ja näitäkin tapahtumia on myös edessäpäin:)
Leireille pyritään aina / lähes aina hankkimaan ulkopuolinen kouluttaja ja yhteistreeneissä taas treenataan omalla porukalla, kukin haluamiaan asioita.
Välillä teemana on häiriöt ja välillä liikkurointi, eilissä treeneissä teemana taisi olla jotain muutakin:)
Kakkostiiminkin eka leiri lähestyy kovaa vauhtia ja heille on suunnitelmissa oikein kiva kokonaisuus leirien tiimoilta ja toivottavasti myös tälle tiimille saadaan yhteistreenejä!
Tiimivaatteet on nyt tilattavissa, toiveissa saada ne kevään leirille!
Alustavasti olen myös miettinyt, jos järkkäisi 2014 nelipäiväisen molempien tiimien yhteisen leirin ja sinne voisi vaikka kutsua ulkomailta jonkun koutsaamaan..
Uusia tiimiläisiä ei tällä hetkellä oteta, seuraava tilannekatsaus on ensi syksynä ja silloin tulee uusi avoin haku, mikäli paikkoja on vapautunut..
..kuuntelu-oppilaita sen sijaan voi mahtua joillekkin kesän leireistä, vapaista paikoista ilmoittelen täällä jos paikkoja jää vapaaksi!
![]() |
MM-tiimin oma logo |