Etätuki toimii, kiitos Jaakko:)
Avataan nyt vähän lisää ajatuksia eilisestä luennosta, ei kuitenkaan ole tarkoitus että kukaan jää väärään käsitykseen sen enempää radanluvusta, agilitysta, tekniikoista..
..kaikki ajatukset mitä kirjoitan blogiini on mun ajatuksia mun omasta agilityohjaamisesta!!!
Janitan ajatus on siis olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan, auttaakseen koiraa, kertoakseen koiralle mihin seuraavaksi mennään. Koira ei näin joudu kysymään, kääntymään vääriin, tiputtamaan rimaa vaan tietää aina minne mennään, mitä tehdään.
Tämä pitäisi olla kaikilla tavoitteena, hiukanko olisi hienoa jos koiran kartturi olisi aina siellä missä pitää, se olisi vaan NIIN reilua koiralle! Ja tätähän mäkin haluan, enemmän kuin mitään muuta, on maailman surullisinta kun koira epäonnistuu huonon ohjaajan vuoksi, oli kyseessä laji mikä tahansa.
Erillaisilla tekniikoilla oikean ohjauksen mahdollisuus tuplaantuu, ei vaan triplaantuu, seuraava suoritettava este vaan tipahtaa koiran eteen ja se on mahdollista suorittaa loogisesti & turvallisesti, turvallisuudesta kukaan ei halua tinkiä, en itse ainakaan.
Entä sitten, kun ei ole oikeassa paikassa, oikeaan aikaan? Sitten astuu kuvaan se -oma ohjaus-, se on jokaisella, toisilla se on parempaa, toisilla huonompaa..
..tätä mä olen miettinyt eilisestä asti!
Koiraharrastus on muuttunut tosi paljon tänä aikana mitä itse olen harrastanut, mulla on kilpaviettiä, mä en puuhastele, se on kaikki tai ei mitään! Mutta mä teen sitä koiran ehdoilla -AINA-, joskus tulee eteen tilanteita joissa pitää vaan myöntää joko koiran rajallisuus tai oma rajallisuus, pohtia onko missään mieltä?
Nyt on sitten pohdittu, puhuttu, pohdittu ja ITKETTY, helpottiko, no ei..
..mulla taitaa nyt olla agilitykriisi, kriisinsä kullakin:)