Lähes huippista:)

On tämä outoa, kun tänne kirjoittaa yhden päivän, toinen katoaa?

No, tokoiltu on siis eilenkin (tämä siltä varalta jos eilinen katoaa kun tästä päivästä kirjoittaa) !!!

Eiliset iltatreenit olivat ihan superit, tein vaan kääpiön kanssa. Seuraamista, alustaa, ruutua ja lopuksi ulkoruokinta eli p.istuminen ennen iltaruokaa:)

Tänään nuoriso mittaili taitojaan toisiaan vastaan, aika tasaväkistä oli:)

Ohjattu nouto molemmilla hyvä, idarissa ToTo ei osaa istua, kaukoissa kumpikaan ei osaa seistä ja ruudusta ne paukkaa yli surutta ja luoksetulon seisominen valuu. Mutta tunnarin ne osaa molemmat:))))))))

Hauskaa vappua kaikille !!!!

Kursseilua kesällä:)

Alunperin piti tokoilla tänään vain ToTon kanssa mutta niinhän siinä kävi, että koko jengi sai oman osansa:)

Teemana ruutu, ohjattu ja hyppynouto. ToTon kanssa haettiin ruudun paikkaa alustalla, ei osunut ei. Täytyy laittaa taas alusta tyhmästi ruudun eteen. No, keinot koiran mukaan:)

Ohjatussa hain ToTolle palautusvauhtia, aika kovaa tulikin. Vähän himmaa lopussa eli tätä hiottava vielä lisää! Hyppynouto, se on ToTon juttu:)

Jatsi meni ruudussa maahan, kuka siellä nyt seistä jaksaa:) Ohjattu ihan Jatsimainen eli 10. Hyppynouto myös 10, aika kympin koira:)

Pepsi oli ikäänsä ja osaamistasoonsa nähden ihan loistava!!! Ruutu 10, ei ihan keskelle osunut mutta jos on kääpiö, voi olla vähän sivussakin ja mahtuu silti hyvin:)

Ohjattu nouto aivan kuin isoisällä, samoin hyppynouto ja kapula otetaan hienosti takaa, poissa ovat lapsuusajan kapulalla leikit:)

Lopuksi koko jengi teki p.istumisen, siellä ne istu kuin kolme patsasta:)))))

Koulutussivuille päivitetty nyt:

KESÄN KURSSIT

Tokoa helteessä:)

Nyt on kesä !! Olipa kiva tokotella shortseissa:)

Pepsin kanssa lyhyet ko-treenit;

-ruutu (palkka ruudussa)
-tunnari (laudalla)
-kaukojen eka istuminen, kisamatka (takalelu)
-siivekkeen kierrolla maahanmenoja (otin lähelle ja autoin kunnolla, tippui!)

Lisäksi treenattiin siiveekken kiertoa molemmilta puolilta ja kokeilin myös siivekkeen kierron + takapalkan yhdistämistä luoksetulon seisomiseen. Toimii, mutta se vaatii kyllä tosi tottelevaisen koiran mutta sitähän Pepsi on:)))))

Pääsiäisenä myös kisattiin..

Pitkäperjantai Hyvinkää

Perjantain kisoista jäi mieleen radalla leieröinti ja ToTon hieno eteneminen pitkän treeni ja kisatauon jälkeen.

Pepsi oli jotenkin vaikea ohjattava, ohjaajan piikkiin tämä tottakai mutta ne radat ei tuntuneet hyviltä:(

Treenilistalle;
-kepit päin seinää (!!!!)

Ja tätä sitten treenattiinkin heti seuraavana päivänä:)



Pääsiäismaanantai ATT

ToTo jatkoi samalla linjalla eli hienoa menoa, vähän putkiin irtoaminen oli tänään vaikeaa mutta tosi monta vaikeaa kohtaa selvitettiin "ihan kevyesti". Olin kyllä ToTon ratoihin melkoisen tyytyväinen ja myös omaan ohjaukseeni:)

Treenilistalle;
-ToTolle putkiin irtoamista (!!!)
-ToTolle tiskijukka-ohjausta, se lukee sitä hyvin (muista)
-Rengasta käännöksillä & ohjauksilla (Jaakon neuvoin) molemmille, muista myös pituus ja okseri!

Pepsi oli tänään oma itsensä tai sitten sillä oli parempi kartturi kuin perjantaina:) Saldona vaan hyllyjä mutta ei edes harmita. Saatiin hyvää kokemusta ja nautittiin molemmat (lienee tärkeintä) + treenilistalle treenattavaa;

-kepit, kepit ja kepit (ei paha, koska tykkään treenata niitä)
-kontakti-este + putki (tähän pitää sitten laatia oikein suunnitelma koska ei tule olemaan helppoa)

Tässä Pepsin tämän päivän radat iloksenne:)

Koiratanssia:)

Tänään lähdettiin kannustamaan Pepsin veljeä Novaa koiratanssin avoimiin SM-kisoihin, eikä lähdetty turhaan koska Nova oli hienosti SM-5, onnea!

Mä vähän innostuinkin siitä lajista, ainakin puolitosissani:)

Sirpa ei meinannut pysyä mukana mun menossa, kun ensin ajattelin siitä Jatsille eläkeläislajia ja hetken päästä jo ToTollakin oli koreografia ja Pepsillekkin omat suunnitelmat:)))))

Koiratanssi-teemalla kuvattiin sitten Jatsin synttäri-video. Meidän meno taitaa olla vaan siihen lajiin turhan vauhdikasta? Pitäisikö ottaa mukaan jotain rauhallisiakin elementtejä?

Jatsi 9 vuotta !!!

Onnea, onnea, onnea !!!! Toivottavasti olet kanssamme vielä toiset 9 vuotta !!!



- koira jollaisen voi omistaa vain kerran elämässään -

Ja lajin vaihto:)

Teemaa ei vaihdettu eli pienet vahvistavat edelleen mutta tokon sijasta treenittiin agia!

Nuoriso sai identtiset treenit;

-rengas lähettäen ja vastaanottaen molemmilta puolilta.
-rengas putken kautta vauhdilla.
-lähtöhyppy (65 cm) ja ToTolla tässä se lähdössä pysyminen (!) + sylkkärillä pimeään putkikulmaan.
-lähtöhyppy + keinu (etupalkalla) sekä taakse jääden että ohijuoksuna.
-A + kepeille kääntö.

Pepsi oli täydellinen, se ei tehnyt ainuttakaan virhettä !!!

ToTo ei pysynyt lähdössä ilman vääntöä, kerran tiputti lähtöriman, mutta tämä kyllä ohjaajan piikkiin kun huusin ja heilun sitä sylkkäriä riman päällä. Kerran meni kepeillä kakkosväliin eli yllättävän pienillä virheillä ToTokin treenistään suoriutui:)

Jatsi pääsi tekemään agitokoa:)

Ensin ohjattu nouto leikkien eli lähetin merkille ja heitin sitten haettavan kapulan. Luoksetulon seisominen takapalkalla ja koko liike vapauttaen takapalkalle perusasennosta, nämä hienosti!

Palkaksi päätin tehdä kepit mutta..
...nuorison erottelutreenin jäljiltä A ja kepit olivat siis rintarinnan ja niin Jatsi teki A:n x 2. Helpotin sitten ja tehtiin kepit toisesta suunnasta:)

Taas tuli ansaittua muna:)

Vahvistaen:)

Tänään treenattiin Pepsin kanssa pienesti ja vahvistettiin pikkujuttuja..

Ensin lenkillä tehtiin puunkiertoja ja irtoamisia, ei irtoa nyt ihan satasella joten se treenilistalle! Tehtiin myös sylkkäreitä ja poispäinkäännöksiä, ne menivät hyvin!

Seuraamista tehtiin pitkällä suoralla ja hyvin seurasi!

Pihalla jatkettiin sitten ja työn alle kaukot, eka istuminenhan oli Inkoossa ihan floppi joten sitä pitkältä matkalta. Ensin 25 m matka ja palkka ekasta istumisesta. Toistolla matka 30 m ja ennakoi istumisen, olipa tehokas treeni:)

Kisaetäisyydeltä sarja alkaen istumisella ja toistolla alkaen seisomisella, yhtään en muistanut että I-S käsky on upp, mutta uppasi silti hienosti:)

Tunnari on ollut tauolla joten se laudalla, meni sinne vauhdilla ja oma (se irtonainen) lensi laudalta. Haisteli vaikka kuinka ja pitkään yrittämättäkään napata väärää ja sitä omaahan ei siellä ollutkaan:(

Aikansa haisteltuaan, peruutti ja huomasi sen lentäneen oman, haistoi ja toi hirmu vauhdilla. Voisi sanoa että tämä liike on melkoisen kunnossa:)

Loppuksi vielä yksi keinu etupalkalla, otettiin putkesta vauhtia ja hyvästä tatzista vapautus! Rengas vastakkaisella ohjaten, niinikään etupalkalla, se oli hieno!

Hyvät treenit, olen suklaamunani ansainnut:)

Agiiiiiii

Teemana keppien ja A:n erottelu, ehkä leijeröintikin?

Pepsi valitsee aina kontakti-esteen jos mahdollista ja ToTo taas mielummin ottaisi ne kepit. Molemmille siis sama erottelu-treeni paikoillaan!

Itse erottelu meni hyvin, pari kertaa Pepsi karkasi kepeille jotka olivat siis rintarinnan A:n kanssa, vastakkaisella sain ohjattua kepeille. Hitsit kun muistais nyt kisoissa käyttää tätä vastaista kun se kerran Pepsille toimii (!!!!!)

ToTo erotti käskyt hyvin, eikä tehnyt virheitä tässä!

Harkattiin sitten tiukkoja kääntöjä kepeille ja keppien hakemista, tämänkin ToTo hanskasi hienosti. Pepsi pari kertaa aloitti väärin ja kerran kiersi koko pihan etsien keppejä, jotka olivat siis sen vieressä:)

Se leijeröinti osuus sitten, sen saatte kuvitella:)

Vauhdikkaasti taas:)

Mitä sitä teemaa vaihtamaan?

Pepsi sai aloittaa, sen tämän illan vauhtitreenit oli laadittu metskun ympärille. Metskuhan oli labbis-leirillä -niin- vaikea joten sitä sitten!

Ihan sama miten tehtiin, kaikki onnistui! Meni kovaa, otti hyvin, tuli lujaa ja piti tiukasti sivulla. Mulla on siis koira joka kotona osaa:)

Lopuksi vielä yksi vauhtiluoksari, vähän pelotti miten uskallan sen antaa tulla sivulle kun ei enää lumikasaa takana turvassa, mutta uskalsin:)

ToTo teki vauhtinoutoa ohjatun kapulalla, se kun on Toopelle astetta hankalampi mitä metalli, ToTo on niin ToTo kaikessa:)

Ja myös ruutu tehtiin, siellä takana taas oli eli nyt pitää siirtää tämä tarkuustreeneihin!

Jatsi pääsi pitkästä aikaa treenimään peräti kaksi liikettä, ensin suora luoksetulo ja sitten ruutu, ei voi onnellisempi koira olla:)

Vauhtitreenit

Tänään teemana vauhti, eli millään muulla ei ollut väliä kuin että täysillä mennään / tullaan, riippuen nyt liikkeestä:)

ToTo sai aloittaa, ensin ruutua jossa lätkä. Vauhdista johtuen meni yli mutta sehän ei tällä teemalla haitannut tippaakaan! Sitten tasamaanoutoa pitkällä matkalla, jossa ei nostanut vauhtia tarpeeksi joten seuraavaksi pakona ja kyllä nousi:)

Ohjatussa noudossa vein merkille, heitin kapulan ja pakona loppuun, näitä pari ja sitten liikkeenä. Tuli kovaa!!!!!!

Pepsi aloitti ohjatulla, vein senkin merkille ja heitin kapulan, muuta nostoa se ei tässä tarvinnutkaan, tuli ihan tosi kovaa jo tällä:)

Merkkiä erillisenä, hienosti ampuu! Ja lopuksi ruutu, jossa vein merkille ja hetsasin hiljaa (kisahetsaus) ja tästä annoin ampua ruutuun jossa lätkä, hienosti jarrutti lätkälle!

Hienot & vauhdikkaat treenit:))))

Tokoa Inkoossa

Päätin sitten lähteä Inkooseen asti treenaamaan:)

Kenttä oli aika huono, vetinen & pehmeä, kera isojen kivien mutta alustalla kuin alustalla..

ToTo teki lauantaina supertreenit, se oli todella hyvä!! Aika pitkätkin treenit tehtiin, ainakin ToTo oli ihan hikinen treenien jälkeen, tosin oli kyllä kuumakin (Kesä tuli) !!

Pepsillä meni osa liikkeistä ihan nappiin ja osa takkusi ihan satasella (hmp!) Se on jostain kuullut ettei sen veli osaa istua ja jos ei veli osaa, ei osaa Pepsikään, sen verran pitää olla sukurakas:)

Sunnuntaina ToTo pääsi mallikoiraksi koulutukseen. Se sai näyttää kisapalkkausta, liikeiden välejä & pitoa. ToTolla oli hauskaa:)

Ree-Gee

Tänään aamulla hallille agilitaamaan, oli kivaa!

Teemaksi valikoitui rengas & keinu, eli ree-gee:)

Pepsi aloitti, olin suunnitellut sille tokostakin tutun -kaikki onnistuu- treenin ja kaikki todellakin onnistui! Harjoitus oli kyllä helppo mutta hain onnistumista ja sitä sain!

Koska varsinainen harjoitus meni hyvin ja myös nopeasti, sai Pepsi vielä extra-treenin, jossa harkattiin välistävetoja, takaakiertoja & keppejä. Kepeillä tulikin sitten päivän ainut virhe kun ei osaa suorasta sisääntulosta hidastaa yhtään ja taipuu väkisinkin kakkosväliin. Helpotin tätä sitten laittamalla riman kakkoskepiin nojaamaan ja näin tämäkin onnistui!

ToTolle oli sama harjoitus, ToTo ei ihan pystynyt -kaikki onnistuu- teemaan mutta tosi hienosti sekin meni. Extra-treenissä ToTo ei kyllä käänny yhtä hyvin kuin Pepsi, jos on tilaa kääntyä, se kääntyy mutta ahtaissa väleissä sitä ei saa ohjattua kuten Pepsiä joka kääntyy ihan ajatuksesta:)

Treenilistalle! Pepsille suoraa sisäänmenoa kepeillä ja ToTolle irtoamista eteen. Aika vähän tuli asioita treenilistalle, kerrankin:)

Mistä tietää että kevät on tullut?

Lentsun kurssit alkoivat:)

Ja asiaankuuluvasti olin tilannut auringon (!!)

Kurssilaisten eka kerta ei mennyt kaikilla varmaan ihan suunnitelmien mukaan, osa koirista oli kuin ekaa ulkona, mikä on tuttu ilmiö hallikauden jälkeen. Ensi kerralla kaikki on kuitenkin jo niin hyviä, että saan taas ihmetellä mitä mä siellä teen:)

Se tunne, kun vimpan ryhmän paikallaanolo tehtiin lähes hiljentyneessä puistossa, auringonlaskussa ja ne koirat, ne makasi siellä kuin patsaat. Niinä hetkinä, sitä vaan tykkää työstään niin paljon:)

Fyssarilla..

..ja taas kerran koirat, ei vieläkään ohjaaja:(

Jatsi oli vähän (eikä ihan vähääkään) kökkö viime viikonlopun episodista johtuen ja saikin mun kauhukseni shokkihoitoa, hui!

ToTokin oli vähän jumppurassa sieltä täältä, osa selittynee kauluri-ajoista, osa ihan ToTosta itsestään:)

Pepsi oli paras!! Se oli lähes kunnossa ja sen syvät lihakset olivat taas syvemmät, se on oikee urheilija !!

Hallitokot

Tänään olikin sen verran suhmurainen ja sateinen päivä, että hallitokot osuivat jälleen kerran hyvään saumaan:)

ToTo oli tänään todella hyvä, se sai ensin tehdä palkatta & kisamaisesti ruudun, kaukot, hyppynoudon ja luoksetulon loppu-osan, tästä palkka.

Erikseen treenattiin luoksetulon maahanmenoa ja ohjattua, jossa pieniä vaikeuksia ahtaasta hallista johtuen, ToToa vaan ahdistaa juosta päin seinää ja tänään kapulat kirjaimellisesti seinässä kiinni. Mutta treenillähän tämäkin lähti toimimaan!

Pepsi ei ollut tänään mitenkään loistava, osa liikkeistä kuten ruutu ja kaukot menivät ihan superisti mutta ohjattu ei onnistunut oikein mitenkään (ne seinät).

Lisäksi tehtiin seuraamista yksitellen, kimppakivana ja kolmen kaa, joka ei onnistunut kun aina joku jäi kelkasta (kaikilla eri käskyt seuraamiseen), laittelen videota jossain välissä:)

Agi-kisat:)

Tsaukkilassa tänään 3 starttia Pepsin kanssa, kaikki radat käsi-alaa Jalonen.

Pepsillä oli tosi kivaa, yleisöäkin nauratti ja mulla niin hyvä fiilis! Ei tuloksen tulosta mutta nyt ei jaksa edes harmitella sitä..

Eka radalla jäi jokunen este ottamatta mutta tehtiin sitten jokunen pariin otteeseen eli varmasti mentiin saman verran esteitä mitä muutkin:)

Toinen rata oli sellainen mopo karkaa ja kun mopo karkaa, mopo menee minne haluaa. Tämä rata oli varmasti yleisön mielestä se hauskin, ainakin saamani palautteen perusteella:)

Kolmas rata oli päivän paras, siinä ei oikeastaan tullut kuin pari tyhmää virhettä. Ensin ei irronnut pussin jälkeen putkeen vaan kääntyi sisäradalle ja sitten ei renkaan jälkeen nähnyt (!) edessä olevaa hyppyä ja vähän mopoili taas tässä kohden hylyn verran.

Kisojen jälkeen otin vielä vimppa radan ToTonkin kanssa, kahdessa osassa mentiin mutta loppuviimeksi nollana, hyvältä tuntui tehdä kisarataa myös Toopen kanssa!

Onko kisaamisessa mitään järkeä ellei tule tuloksia? Voipi olla ettei ole, mutta niin pitkään kun meillä on kivaa, niin tällä mennään:)

Jaakon opissa..

Oli tosi kiva kerta!!!

Meidän perhe ei kyllä juuri osannut mitään, mutta voi kai silti kivaa olla?

Jukkis ohjasi ToToa ja meni yllättävän hyvin, oliko tämä nyt niiden kolmas yhteinen treeni, eli siihen nähden, vau!! Persjättö oli Jukkikselle vähän hankala, se kun vaan valssais:)

Vähän lentokoneleikkiä ja sen jälkeen alkoi persjätötkin sujumaan!

Mä olin parin kuukauden aksatauon jälkeen ihan ruosteessa, joo ensimäinen este meni hyvin!! Ongelmat tulivat sitten esteellä 2 & 3, kakkoselle piti työntää ja samalla hidastaa jotta oikeni kolmoselle. Miten vaikeaa on yhtäaikaa työntää, hidastaa ja kääntää, ihan mahdotonta!

Esteet 4 & 5 meni hyvin, tosin este 5 oli suora putki, eli siinä ei oikein  pystynyt epäonnistumaan:)

Kutonen takaa ja seiska takaa persjättönä ja tätäkään en osannut, prkl! Ärsyttävää!

Nyt pitäisi ihan oikeesti päättää treenata! Eihän se agility ole helppoa, ainakaan oikein tehtynä mutta ei se nyt mitään ydinfysiikkaakaan ole, eli opittavissa, jos tahtoo..

Agilitaamassa:)

Nuoriso pääsi tänään aksaamaan Tsaukkilaan, mä ohjasin molemmat. Tämä ei ollut kovin hyvä idea, koska edelleen nuo ovat NIIN erillaisia että mä en osaa vaihtaa ohjauksesta toiseen, vaan aina toinen kärsii..

Radan alussa hyppy - hyppy - putki - takaakierto, jossa ToTo ei vaan voinut hypätä takaakiertoa mua päin:(

Sama kohta Pepsin kanssa ja kun en ottanut tiukasti, kääpiöhän ampui putkesta ottaen kaikki mahdolliset ja mahdottomat esteet matkan varrelta, tyyppi vähän irtosi..
Ja sitten lopuksi bongasi lelunsa kentältä, haki sen, palkkasi itsensä ja irtosi sen lelunsa kanssa:)

Seuraavassa pätkässä rengas - A - kepit, ToTo ei taipunut vaikealle keppikulmalle mutta ei takerrettu tähän. Pepsi taipui kepeille mutta ei olisi tullut A:ta alas asti koska jäin niin taakse (treenilistalle tämä).

Loppusuoraa treenattiin myös, tämä meni ToTolta hienosti mutta Pepsin kanssa tämä tehdään ääneti (muista tämä) ja tasaisella liikkeellä (muista tämäkin) !!

Erikseen keinua ja pöytää, pöytä tänään molemmilla hyvä!

Näiden treenien perusteella tehdään sitten pääsiäisen kisasuunnitelmat ja treenisuunnitelmat nyt ennen kaikkea, tätäkin lajia pitää näemmä treenata:)

Jumppaa

Jumppa-ilta tyypeillä:)

Ensin aloitettiin kuitenkin kapuloilla, 1. metskun nostoa (Jatsi laisti nämä treenit, kun sillä oli omaa puhaa edeltävästi) jossa ToTolla metalli suussa ennen kuin nakki pilkottu:)

Pepsi katseli alta kulmiensa ToTon touhuja ja omalla vuorollaan metsku nousi nanosekunnissa:)

2. pitoa puulla, tähän Jatsikin jo osallistui:)

Kaikki piti hyvin, tehtiin kaksi kierrosta, toisella häiriköintiä ja toisella kapulan varastamista, en onnistunut kummassakaan eli hyvät treenit!

Sitten nosteltiin jalkoja (lähinnä takajalkaa tänään) ja tämänkin Jatsi laisti, kun oli ne edeltävät omat puuhat..

ToTo on tässä täysin kolmijalkainen, tää on niin sen temppu!! Mutta alkoipa Pepsikin oppia, vielä joku päivä nuo seisoo yhdellä tassulla ja se yksi tassu on etutassu:)

Hallitokot

Meillä on pieni, mukava ja äänekäs ryhmä, jonka kanssa treenattiin tänään talven vimpat hallitokot eli kesä saa luvan tulla nyt!

Ensin p.olot jossa istuminen ei tänään oikein onnistunut:( Koirat kaukoilivat siellä rivissä ja niitä korjailtiin tiuhaan tahtiin. Kokonais-aika taisi olla aika pitkä, kun sellaista -kaikki koirat istuu- tilannetta odoteltiin ja odoteltiin..

Makuu meni paljon paremmin ja pelattiin varman päälle eikä otettu pitkää aikaa, kun ne kaikki kerran makas:)

Yksilöliikkeinä Pepsi teki ensin luoksetulon stoppeja puun kierrolla mutta koska hallilla ei ollut puuta, puun korvasi jakkara:)

Tehtiin myös seuraamista, ruutua, kaukoja, hyppynouto sekä FRISBEILTIIN ekaa kertaa elämässä ja saatiin KOPPI:)

ToTo oli mukana treeneissä ja se frisbeili pelkästään ja sillä oli NIIN kivaa!!!!!!

Kympin uutisten tyylisesti tehtiin treenien loppuun loppukevennys, jossa tein kaukoja yhtäaikaa kuudella koiralla, yhtään koiraa en pyytänyt mukaan, ne vaan tuli ja halus tehdä ja jos joku haluaa tokoilla, kyllä Lentsu on aina messissä:)