Häirikkö!!

ToTo oli kyllä illan häiriötreenien isoin häirikkö tänään!

Ok, häiriötreenien idea on aiheuttaa toinen toisillemme häiriötä jotta kisoissa ei sitten tulisi eteen mitään ennen kokematonta..

..ja ToTo otti kyllä tämän tänään IHAN tosissaaan!!

ToTolla kilahtaa korkeelta ja kovaa, jos joku kiertää jotain ja siellä missä kierretään on myös ToTo!

ToTon treenit sujuivatkin tänään siis pelkkää häiriötä aiheuttaen, sen omasta tekemisestä ei tullut yhtään mitään! Olin mm. jättänyt sen luoksetulon jättöön ja kun käännyn siellä 30 m päässä, ei ole ToToa enää jätössä vaan oli lähtenyt kiertämään Novan kanssa puuta, huoh..

Lyylin kanssa kiersivät sitten eri suuntiin ja hyvä kun eivät törmänneet toisiinsa ja kyllä, taas ToTo oli karannut sinne Lyypparin puulle:(

Pepsi oli sen sijaan tänään oikein hyvä, tykkäsin! Ekaa kertaa jopa istui paikallaanolossa sillä ilmeellä:)

Muuta mitä ollaan nyt hinkutettu olivat idarin istuminen, joka alkaa olla jo nopea sekä kaukojen down, jonka nyt osaa, JEI:))))))

Lisäksi sain tehdä vähän Heeleri-tokoa, se vasta JEI olikin:))))))))

ToTon treenit

Mä aina kirjoitan vain Pepsin treeneistä, mikä ei siis tarkoita sitä että vain Pepsi täällä treenaisi..

ToTo treenaa kyllä ihan yhtä paljon, mutta osa on sitä ylläpitoa (josta ei jaksa kirjoittaa) ja Pepsi taas opettelee / oppii (mistä jaksaa kirjoittaa)

Mutta välillä nyt Toopen treenailua siis tänne..

Eilen aloitettiin projekti -hissinä- ja oli tuskaista! Tarkoitus oli saada ToTo tätä tarjoamaan. Tarjosi kyllä, mutta kaikkea muuta. Se ehtii sadaosa sekunnissa mennä maahan (ei hissinä vaan tippuen), istua, peruuttaa, pyöriä, tehdän nolon ja tatzata aitaa / estettä vasten.

Auttamista se ei kestä yhtään, silloin se peruuttaa ihan villinä kiinaan:)

Namilla vetäen ylös - alas onnistuu mutta en pääse sieltä maasta ylös. Takajalat kohteella onnistuu mutta siinäkään ei tee niin syvää hissiä mitä haluan!

No, me vaan tehtiin ja tehtiin. Aika paljon sai koira tehdä ilman palkkaa kun oli harvassa ne kerrat kun hisseili ja pääsin palkkaamaan, huoh!

Tänään sitten jatkettiin ja jotain oli yön aikana tapahtunut. Hissejä tuli paljon enemmän kuin eilen, ehkä se tästä..

Lisäksi tehtiin ruutua, vahvistin sekä ruudun paikkaa että merkin paikkaa ja nämä superisti, ToTo keskittyi valtavan hyvin ja silloinhan se on tosi makee kun malttaa:)

Hissinä

Pepsi oli tänään Piiralla, kaikki hyvin!!!

Piirailujen vuoksi treenivapaata, paitsi sai tehdä muutaman hissimaahanmenon kun näitä ToTon kanssa treenasin!

ToTo hisseili sitten kaikkien edestä, tää on sille vaan niin hankalaa. ToTon hermorakenteella hitaahkosti taaksepäin valuminen on vaan tuskaa. Läheltä se tekee sen tosi hienosti mutta matkan lisääminen, huoh:(

Ehkä pitää siirtää tämä tarjottavaksi / tempuksi, nehän ToTo ostaa kaikki:)

Asenne ratkaisee:)

Mä en ole ollut oikein ikinä täysin tyytyväinen Pepsin seuraamiseen...

Suurin syy tyytymättömyyteen varmaan on, ettei se ole sellaista kuin Jatsilla, eikä edes sellaista kuin ToTolla:)

Ja varmaan mun oma tyytymättömyys sai sitten aikaan sen, että Pepsistä seuraaminen oli joskus talvella tosi tylsää ja se näytti kovin surulliselta seuratessaan:(

Sitten kun sitä kovasti korjattiin, saatiin aikaan niin hienoa edistämistä, ettei tottakaan:)

Mutta nyt mun pentu seuraa iloisesti!!! Eikä se edistä!!!

Töitähän tässä riittää vielä vaikka kuinka, mutta kun asenne on kunnossa, kaikki muu hoituu kyllä:)

Suutari pysyköön lestissään

Aina välillä tulee olo, miksei sitä vaan tokoilis? Sen mä osaan, siitä mä tykkään! Toisin on agin kanssa, argh!!

No, ehkä tänään ei ollut agilitypäivä?

Olin tokoviikonlopusta ihan kuitti, kaikkeni antaneena, ilman ääntä päätin sitten jos vähän aloittaisi tämän viikon agi-haastetta, ei hyvä idea sitten ollenkaan..

Piti tehdä takaakierto-päällejuoksu, mutta tuo mitään päälle juokse, menee ohi ja kovaa!!! Pepsi halusi varmaan tehdä tokoa, koska ohijuoksullaan meni ruutua kohti, eli sitä sitten:)

Tehtiin lyhyet & tehokkaat tokot, teemana pysyminen jäävissä ja pysyihän ne kaikki. Hauskaa kun kolme mustavalkoista liimautuivat nurmikkoon, yrittäen jokainen näyttää siltä että on tiukimmin liimattu ja ansaitsee eniten palkkansa:)

Kerran jokaisen kanssa ruutu, joka hienosti. ToTolla alkaa nyt olla siinä ja siinä, keittääkö yli lyhyeltä matkalta eli sille voisi nyt lisätä matkaa ainakin täällä kotona. Mua ei henk.koht keittäminen haittaa mutta ne tuomarit, ne tuomarit..

Pepsi teki myös tunnarin, oli hieno!!

Sitten en enää jaksanut kuin vähän pyöritellä koiria, Jatsi ja ToTo pyöri kuin hyrrät ja Pepsi koomasi niitä, eli ei pyörimistä tänään Pepsille:(

Koo - oot

Eli -kaikki onnistuu- treenit:)

Mutta aloitetaan Jatsin kuulumisista. Se oli 2 viikkoa totaalilevossa ja sitten seuraavat 2 viikkoa lisättiin vähän liikuntaa + se sai puuhastella jotain pientä, oli se onnellinen:)

Nyt se on tosi hyvässä kunnossa, liikkuu hyvin eikä mitään kipureaktioita ole tullut. Eilen käytiin akupunktiossa ja tänään se treenasi vähän..

Olen vähän epäuskoinen että näinkö nopeasti ja kokonaan nyt olisi toipunut, mutta en jaksa murhehtia... ..päivä kerrallaan, tänään se on terve ja nautitaan siitä!!

Sitten tämä illan koo-oot, ne ei olleet suunnitellut -kaikki onnistuu- treenit vaan, kaikki vaan onnistui:)

Päätin aloittaa Pepsin kanssa metallista kun se oli olevinaan niin vaikea torstain häiriöissä. Ajattelin palkata vaan nopeat otot, välittämättä siitä ottaako kapulan oikein (eli takaa), tuoko sivulle asti vai pudottaako, ihan sama myös pitääkö kunnolla vaiko eikö..

Pepsi sitten otti kapulan nopeasti ja oikein, ei tiputtanut vaikka vapautin, toi sivulle ja piti hienosti, MUN PENTU:)))

Tehtiin tätä kahdella eri metskulla ja joka kerta sama juttu, mystistä..

Kaikki saivat tämän jälkeen tehdä ruudun, tein aika läheltä ja lätkällä ja ruutu tehtiin jokaisen toimesta niin tosissaan, niin tosissaan!!

Treenattiin myös seuraamista, jääviä ja kaukoja, sekä Pepsi omana projektinaan kapulan pitämistä ja paikallaanoloja a`la pennut:)

Hyvät treenit - hyvä mieli:)

Hellehäiriötä

Kivaa kun on joka kerta erillaiset häiriöt:)

Tänään treeneissä häiriönä toimi ukkonen ja ihan tukahduttavan seisova paahde, mutta sen kesti kun sai kakkua treeneissä:)

Mitään ihmeellistä ei kyllä treenattu, mä taisin itse asiassa treenata enemmän Pepsin veljeä Novaa kuin Pepsiä..

Mutta pääsi Pepsikin tekemään vähän; muutaman ruudun, sekä lätkällä että lelulle. Suoran luoksetulon, stopit erikseen ja seuraamista, tänään teemana perusasennot ja oikealle käännökset jotka kyllä alkoikin menemään kivasti.

Sitten tuli tämä Nova-vaihe ja Pepsi siinä katseli kun veli räki metallia mättäseen ja omalla vuorollaan, teki Novat. Ikinä ei kyllä enää saa katsoa veljen treenejä:)

Paikallaan oloissa tehtiin vaan makuu, se hyvin!

Kavereille kiitos treeniseurasta ja Katja, kiitos kakusta! Mene taas pian kisaamaan:)

Ja tänään me treenattiin..

RUUTUA!!

Mutta palataan hetkeksi eiliseen ensin..

Eilen treenattiin yksissä niistä monista treeneistä vaikeutettua ohjattua eli mulla oli kapuloita kaiken kaikkiaan 5 kpl, 3 keskellä ja 1 vasemmalla ja 1 oikealla.

Jatsille tämä oli pala kakkua, ToTolla kesti muutaman korjauksen tajuta että se oikeesti reunimmainen on se joka haetaan, mutta Pepsi huoh,.,.

Sen kanssa väännettiin ihan kunnolla, mutta loppu hyvin - kaikki hyvin (luulin tämän päiväiseen ruutu-treeniin saakka)

Tänään siis ruutua, jossa ToTo oli punnituksen suurin pudottaja, eikä sitä voida siis tiputtaa:)

Pepsi sen sijaan tarjosi ruudun sijasta sitä eilisen niin vaikean ohjatun kapulan paikkaa, eikä se edes ihmetellyt miksei siellä ole mitään:)

Ruutu kun kun sitten löytyi, siellä ei osattu stopata. Nyt pitäisi päättää tekeekö motivaatio-ruutua vai siellä stoppia, jompikumpi nyt kuitenkin työn alle..

ToTo ruudut olivat siis hienot mutta haluaisin sen aavistuksen taaksepäin ja isommalla raivolla sisään. Näin syntyi idea -hyppien ruutuun- jonka treenit on tänään aloitettu ja hyvältä näyttää:)

No, nyt se pyörii..

Olen pitkään (siis aina) yrittänyt opettaa Pepsille samanlaista itsensä ympäri pyörimistä mitä ToTo & Jatsi harrastavat mutta tuloksetta...

Kyllä Pepsikin pyörii mutta sellainen -ei vois vähempää kiinnostaa- ilme naamallaan ja hitaammin mitä etana pyörisi:)

Olin jo luovuttanut koko pyörimisen suhteen, jollei pyöri niin ei pyöri!!

Tänään treenattiin, ensin tunnari joka ihan super ja se vauhti mennen tullen:))))))

Luoksetulon seisominen ja kaukot tehtiin myös, molemmat tosi hienosti!! Sitten perusasentoon tuloja, nää kun Pepsillä vähän sinnepäin..

Autoin kädellä, kuten pentua (!!) autetaan ja sainkin Pepsin a) tulemaan sivulle b) pyörimään siitä itsensä ympäri ja ihan sikakovaa:)

Ja tietysti koska se pyöriminen on maailman ekaks tärkein asia, unohdettiin heti sivulletulon treenaus ja vaan pyörittiin ja pyörittiin:))))))))

Mainio..

..nimittäin Pepsi:)

Se on kyllä mainio tapaus, sen lisäksi että sen kanssa on tulee aina treenatessa huippuhyvälle tuulelle, se keksii milloin mitäkin..

Nyt treenattiin ruudun paikkaa. Ensin Jatsi (lyhyt matka, lähes vauhditta) ja sinne upposi ja seiso-käskyllä maahan:)

Sitten Pepsi, ihan keskelle, tästä palkka!!! ToTo sitten, jolla se paikka ei aina ole just niin..

ToTo ei nytkään oikein osunut keskelle ja treeni meni sitten ToTon kanssa siirtelyksi ja koska ToTo ei Pepsin mielestä siirtynyt a) tarpeeksi b) tarpeeksi nopeaan joten Pepsihän meni sinne sitten hätiin sitä oikeaa paikkaa esittelemään:))))

Lisäksi treenattiin luoksetulon maahanmenoja, seuraamisen perusasentoja ja tunnaria, tunnarin sai tehdä vain Pepsi:

-ekalla oman viereinen jonka palkkasin normaalisti (!!)
-toistolla, tosi tarkkaa haistelua ja oma. Tästä olisin myös palkannut, mutta Pepsi ei ehtinyt, sille tuli kiire jonnekkin? Sai sitten palkan kun kiireiltään ehti, mutta eihän se palkka enää tunnarista tullut..

Keppitreeninä tänään vastaankävely, ToTo on tämän osannut mutta ei tietenkään enää osannut kun ei olla pitkään aikaan tehty ja Pepsille tätä ei ole koskaan edes oikein opetettu.

Kumpikaan ei siis onnistunut ekalla tai edes toisella yrityksellä mutta lopuksi molemmat pujottelivat kovaa kyytiä mun kävellessä vastaan, hyvä nuorisojaosto!!

Treeniä!!

Tänään kirjaimellisesti treenattiin eli ei tehty mitään huimia häiriöitä tai muuta mystistä, ihan sitä perustreeniä joka on kaiken perusta.

Ensin jokainen sai istua nakki nenällä, tänään  menikin pääosin hienosti. Kerran nakki tipahti kääpiöltä, isoilta koirilta ei kertaakaan!

Sitten Pepsi treenasi sivulta maahanmenoa, ensin kontaktissa ja sitten siten, että käskin maahan kun kontakti herpaantui. Kisoissa voi joskus käydä niin, että koiran huomio hetkellisesti herpaantuu ja se hetki voi olla juuri käskynanto hetki ja silti on tehtävä pyydetty asia.

Tämä treeni meni Pepsiltä hienosti, tippui joka kerta maahan ja tosi nopeaan!!

Välillä vähän aksattiinkin, teemana tänään pituus ja siltä kääntyminen kepeille umppariin, tämän Pepsi osasi NIIN:)

Sitten avokulmaan putkesta ja tässä kyllä jarrata kunnolla että malttaa mennä eka väliin..

Back to toko ja ohjattua. Jatsi sai tehdä yhden merkin:)

ToTolle arvonnassa oikea kapula, hyvin! Pepsille vasen joka muuten hyvin muttei pitänyt sitä kapulaa kun kyttäsi lelua, vaihdoin namipalkalle ja TOIMI:) Kaipa nää vahvistukset pitää kaikki siirtää namille?

Namitreeniä!

Tänään oli käytännössä lepopäivä treeneistä, ainakin Pepsin mielestä koska treenattiin vain namipalkalla!

Pihalla tehtiin pitoa, tunnarin ja metskun pito on kunnossa mutta ohjatun noudon kapula on NIIN iso kääpiökoiran suuhun, että sen pitäminen on vaikeaa:)

Pepsi ikään kuin "nielee" sen ison kapulan ja on tietysti suu auki ja näyttää rumalta:(

Aika kivasti alkoi pitää vaikkakin vain namia sai palkaksi!

Iltatreeneissä treenattiin sitten nakin pitämistä nenän päällä:)

Jatsi suhtautui tähän isoisän vakavuudella kunnes keksi että pienellä pään liikahduksella nakki tippuu ja sittenhän sen voi syödä!

ToTo oli ihan PRO, se jähmettyi toinen tassu ilmassa pitämään päätään jotta varmasti nakki pysyisi ja pysyminen palkattiin tietysti sillä nakilla!

Pepsi ei tajunnut aluksi koko touhua, mutta yllättävän nopsaseen se alkoi jähmettymään, jopa niin hyvin että tarvitsi aina 3 vapautuskäskyä:)

Kerta kiellon päälle:)

En malttanutkaan vielä siirtyä ko-treeneihin vaan otin vielä vaikeutettua tänään Kupittaalla häiriöryhmän treeneissä..

Se mitä oltiin treenattu onnistui (miten yllättävää) ja häiriötä tuo ei ota, mutta tekniikkaa saadaan vielä hioa monessa asiassa!

Treenilistalle;

-sivulta maahanmeno
-kaukojen M-S
-ohjattu kun ei ole nähnyt kapuloiden vientiä

Superia!!

Eilen kääpiön kanssa ihan supertreenit!!!

Mitä me sitten tehtiin? Ei mitään ihmeellistä mutta kaikki vaan meni niin hienosti:)

Ruutu HIENO, merkki HIENO, ruudun loppuosassa tulee liian lujaa sivulle eikä jarrut pidä mutta asenne ratkaisee:)

Ruutu- ohjattu erottelua, tätä tarvitaan MM-kisoissa, se tuli juuri käydyissä skaboissa surullisen selväksi:(

Kääpiöltä erottelu sujui hienosti, vielä pitää tehdä lelu ruudussa yhdessä vietynä (=se kaikkein vaikein) ja sitten on tämän osalta kaikki mitä tehtävissä on, tehty!!

Kaukot on käpyllä niin hienot, toki ne ei pysy hienoina ellei niitä tee ihan koko ajan, mutta mikäs niitä on tehdessä:)

Seuraavaksi pitää tehotreenata tunnari, se on nyt vähän vaarallisen näköinen..

Tänään sitten treenattiin sitä "vaarallista" tunnaria:)

About 20 kapulaa sikinsokin ja oma siellä seassa, no problem´s, tunnari onkin siis kunnossa, se on vaan näyttänyt vaaralliselta:))))))

Häiriöteemana hyppynouto jossa rakas narupallo oli ISO häiriö ja tarvitsi tähän noutokäskyn hyppykäskyn lisäksi ennen kuin onnistui. Noutokäsky on luonnollisesti sallittu mutta mun mielestä turha, joten en sitä käytä mutta pahassa paikassa sitä voi/pitää siis käyttää!

Sitten tehtiin vielä se pallo ruudussa ohjattu nouto, tässäkin tarvitsi noutokäskyn. Suuntakäskyllä meni vaan ruutuun ja otti pallon,,,

Ehkä suunnat on nyt sitten siinä vaiheessa että otetaan noutokäsky käyttöön!

Nyt on häiriöt häiriöity ja ensi viikon loppuun tehdään ko-treeniä pelkästään + agin haasterataa. Jos koiralle on vaikeita tokossa häiriöt, agissa on vaikeita ohjaajalle haasteet:)

Ohjattua:)

Tänään(kin) ollaan treenattu kolme kertaa, mutta jos nyt iltatreeneistä jotain..

Tehtiin ohjattua noutoa siten, että vasemmalla oli kapulan sijasta Pepsin lelu. Keskikapula oli aika lähellä merkkiä ja haettava kapula sitten oikealla ihan normaalisti.

Hieno merkki, jonka palkkasin! Toistolla koko liike ja oikea kapula sieltä tuli ilman epäröintiä!!

Sitten vaihdoin haettavaa puolta mutta jätin lelun haettavan kapulan eteen, meni kapulalle ja sitten päättikin vaihtaa sen leluunsa. No, oli tämä tietty aika vaikea..

Toistolla hieno nouto ja lelu jäi sinne paikoilleen, oppivainen on kääpiökoira!

Pepsi alkaa näyttämään treeneissä isoisältään päivä päivältä enemmän:)

S(h)it

Pepsi olisi aivan valmis erikoisvoittajaluokkaan JOS se osaisi istua !!!! Mutta sepä ei osaa..

Se on pienestä asti koulutettu kuten Kara, Jatsi ja ToTo (pomminvarmat istujat), mutta koska se ei ole NIIN ahne, tämä ei toiminutkaan vaikka siis vaihtaa palkaksi lelun..

Pepsi siis istuu tällä hetkellä aivan väärällä asenteella ja väärällä asenteella istuessa sitä valuu usein maahan:(

Eli nyt pitää opettaa istuminen uudelleen alusta, käskysana tulee olemaan SIT, vielä nyt se on shit kun ei kerran osaa. Mutta äkkiäkös täällä tehdään shitistä - sit:)

Hyvän treenin mittari?

= kieli:)

Kuva Sirpa Saari

Jatsin lapsenlapset, The kääpiöt 2 vuotta!!!!

Onnea sisaruksille ympäri suomen!!!
(kuvat Sirpa Saari)



Roy ja Pepsi pienenä






2 vuotiaat
Roy, Bättis, Pepsi, M.U, Nova ja Cara
(Luoti puuttuu kuvasta)



Mun oma kääpiö:)
Onnea rakas Mapa!!!