Nyt hymyilyttää:)

Ensin oli Jaakko-agit, kun tyypilliseen tapaan tapeltiin ensin perusjutut Jaakon kanssa, sen jälkeen oli kivat liidot:)

Perusjuttuhan on, olenko alla kun Pepsi tulee ja en ole! En myöskään suostunut Jaakon ehdotukseen, että jäädään molemmat alle:)

Lopputuloksena mä sain juosta alta pois ja Pepsi kokosi, eli molemmat sekä ohjaaja että koutsi olivat tyytyväisiä! Sitten oli ihana irrota koirasi kohta, vitsit kun kivaa! Irtoamisen jälkeen Jaakko vähän avusti verkkoseinän taakse suojautuneena putkesta kääntymistä ja loppupyöritykset menivätkin sitten ihan tosi makeesti, hyvät treenit. Kiitti Jaakko!

Ja kepit, ne on nyt treenaa ne kuntoon -listan ykkösenä!!

Keppejä lukuunottamatta Pepsi oli taas ihan "mapa", vitsit miten mä tykkään aksata tuon kanssa!!!

Melkein sitten myöhästyin joukkuetreeneistä, mutta onneksi joukkue harhaili pitkin kupittaata joten ehdittiin alusta mukaan. Tänään tehtiin 3 liikettä kisamaisesti ja joukkue arvosteli suoritukset: Hyvin meni koko joukkueella, ei mitään mitä ei ehtisi fixata ennen kisoja:)

Ja kyllä Twiikin teki vaikka vasta eilen päätin ettei enää palkatta, ei enää kokonaisuuksia. No, aina sitä voi mieltään muuttaa ja hyvä kun muutin..

Twii oli kertakaikkisen upea alle vuotinen tokokoiran alku!!!

Ennen "kisaa" tehtiin nouto ja kaukot, nouto hienosti ja kaukoissa heiluttaa häntää koko ajan, mii laik:)

"kisassa" mulla itse valittuina liikkeinä liikkeestä seisominen, luoksetulo ja seuraaminen. Nämä siksi että ovat vaikeimmat eikä niitä ole häiriössä liikaa tehty ( avo-luoksetuloa ei koskaan).

Seisominen oli hyvä, luoksetulolla mä elän pitkään, mikä stoppi!! Seuraamisessa kontakti ei pysy alussa ja yhdessä vasemmalle käännöksessä tippui myös mutta mä olin tähänkin tyytyväinen!

P.makuu tehtiin kahdesti, ekalla heitti lonkalle, tokalla hyvin!? Mutta meni maahan ja oli rento, JEE!!

Kokonaisuudessaan Twiin asenne, se ilme koko treenien ajan oli juuri sitä mitä haluan, ykköstavoite onkin nyt vaan säilyttää tämä, muu (ne liikkeet) hoituu kyllä!

Ja sokerina pohjalla me mentiin jäähkälenkille keinulle ja siellä keinuttiin eikä me olla yhtään paniikissa vaan me ollaan selätetty keinu!!! Siitä tulee siis sittenkin MM-koira:)

Se oli siinä sitten!

Twii teki täydellisyyttä hipovat ko-kokonaisuudet, ensin hyppy ja perään nouto. Päivällä treenattiin kapulan nättiä ottoa ja hupsista, niin pentu osasikin ottaa nätisti vaikka kierrokset oli kaakossa:)

Luoksetulo (nappi stoppi) ja liikkeestä maahanmeno, tippumisesta palkka!

Seuraaminen + kaukot, tokan istumisen pysymisestä palkka. Liikkeestä seisominen taidettiin ottaa omanaan..

Lisäksi hyppynoutoa, ohjattua, kiertoja ja iltaruualla p.makuu ja näin liikkeenomaiset kokonaisuudet oli tässä!!

Nyt pientä kivaa & ilmettä kisoihin asti + parit kolmet joukkuetreenit, lenkkejä & lepoa. Ihan kuullostaa siltä kun oltaisiin menossa yksilökisaan voittamaan suomenmestaruus..

..mutta ei me mennä kun meillä ei ikä riitä:)

Mikään ei meitä estä kuitenkaan ottamasta avoa vakavasti, vanhaa kunnon Jonttea siteerakseni, jokaiseen kisaan on mentävä kuin se olisi MM-kisa ja näin me tehdään:)

Aika moni huippu...

..palkkaa kun siltä tuntuu, mullakin kävi niin, oon varmaan huippu nyt sit:)

Onneksi Twii syö 2 kertaa päivässä, niin huippuhetken saa kokea kahdesti päivässä!! Tämän illan huippuhetki oli liikkeestä maahanmeno, tippui kuin kivi, hyvä ettei tullut nurtsiin koloa:)

Muuten ollaan treenattu, treenattu ja treenattu. SM-kisoihin treeniaikaa jäljellä 44 h...

..kun tuosta ottaa pois vimppa viikon, jolloin ei treenata, tunteja on aika vähän!!


Vesipeto

Jospa me ihmiset osattaisiin olla stressaamatta tokon tai minkä tahansa lajin ongelmista samalla tavalla mitä ollaan stressimättä muista asioista, olisi meidän koirilla varmasti paljon kivampaa ja ongelmatkin ratkeaisi ihan itsestään..

Twiipu ei siis uinut vielä viime syksynä koska oli ihan vauva:)

Nyt se pääsi ekaa kertaa uimaan  viikko vai 2 sitten? Ekalla meni mutta ei nyt ollut varsinaisesti innoissaan, tokalla ui mutta vieläkin veteenmeno vähän varovaista, rantaan päin tulikin sitten lujaa:)

Tänään neljäs (tai viides jos otetaan viime syksynkin yritys mukaan) kerta ja sitä ei saa enää vedestä pois!!!!

Entä jos tämä olisi ollut metalli? Entä jos keinu? Näinkö sitä olisi osannut antaa aikaa ja antaa asioiden mennä omaa tahtiaan?

Ei uinti ja metalli nyt tietenkään ole ihan verrattavissa mutta koiran uiminen on mulle tärkeysasteikolla ihan metallin veroinen:)

Rentoja treenejä kaikille!!

En tuu pois, EN:)

Perustreeniä

Jos välillä kirjoittaisi ihan meidän perustreeneistä..

Tänään oli ohjelmassa 2 liikettä kokonaisena ja toisesta liikkeestä palkka eli treenattiin kisamaisuutta, palkattomuutta ja SM-kehiä:)

Ensin avo-luoksetulo + ruutu, palkka ruudussa stopista.

Sitten oli liikkeestä seisominen (avo) ja seuraaminen, palkka seuraamisen lopun perusasennosta. Sitten tehtiin nouto ja hyppy, varasti kapulalle joten otin vauhdista sivulle ja uusi heitto, tämä hyvin ja palkka hypyn jälkeen.

Sitten liikkeestä maahanmeno (avo) ja seuraaminen, nyt palkka pikku pätkästä suoraa. Sitten maahameno uusiksi ja palkka kun meni nopsaan (ekalla meni valuen) ja otettiinkohan vielä hyppy josta palkka istumisesta..

Vimppa "kehässä" suora luoksetulo ja avo-kaukot, palkka toisesta istumisesta kunnon viiveellä. Ihan loppuun puunkierrolla yksi luoksetulon stoppi + palkka.

Iltatreenit tehtiin sitten kisakurssin jälkeen valmiilla kentällä. Tunnarilla aloitettiin joka oli tietysti haastava koska olin itse vienyt omin käsin väärät kapulat kurssilaisille. Ekalla Twii toikin väärän mutta 3 seuraavaa toistoa toi hienosti oman, vaikka oli taatusti vaikea tunnari.

Sitten tehtiin tuoreilla kuolilla hyppynouto ja metalli, ihan superhyvät, mitä nyt hurri vähän sai kyytiä:)

Ruutu evl-tapaan, vähän paikka hukassa mutta treenattiin sitten siirtelyä ja tässä Twii on aika pro. Pari kokonaista ruutua mahdutettiin mukaan ja ne loppua myöden hienot.

Luoksetuloja tehtiin stopeilla ja ilman, avo-hyppyä också ja seuraamisesta sivuaskeleet ja kääntymiset.

Loppuhuipennuksena jokailtainen paikallaanmakuu iltaruualle:)

Kapulalle varastamista ja valuvaa maahanmenoa lukuunottamatta aika nappi iltatreenit, vielä napimmat ilta-iltatreenit, vielä ehtisi parit kokonaisuudet tehdä ja iltatreeneissä vauhtia, muuten sitten vaan fiilistellään kisoihin asti:)

Kuva Sirpa Saari

Joukkueen kaa:)

Tänään taas ohjelmassa SM-joukkue treenit ja yhtä lukuunottamatta koko joukkue paikalla. Muut teki käskytettynä liikkeitä, Twii teki vaan häiriötreeniä, tänään ei häiriintynyt kyllä mistään mutta häiriköi toisia onnistuneesti:)

Paikallaan makuu otettiin kahdesti, alussa ja lopussa. Molemmissa palkkasin maahanmenot etupallolle ja itse makuun vasta perusasennosta ja niin ikään etupallolle.

Liikkeitä ei tehty siis ollenkaan eli palkkailin lähes kaiken suorapalkkana. Kotipihalla ollaan sitten taas tehty kokonaisia liikkeitä ja palkkaamattomuutta enemmän.

Kotipihatreenit on menneet myös tosi hyvin mutta tämän illan häiriötreeneihin olen oikein tyytyväinen ja meitä oikein kuvattiinkin..

..Sirpa Saari, ISO kiitos!!!

Kapu
Lyyli
Twii

Hero

Kesä!!!

Tänään eka oikeesti kuuma päivä ja tottakai me suunnattiin Twiipulan kanssa uimaan. Jukkis oli uittanut isot koirat jo päivällä eli kaikki saivat nauttia kesäkivasta:)

Oli myös pakko testata miten Twii toimii helteellä, no ei ainakaan vauhtia treeneistä puuttunut:)

Video helletreeneistä.

Sattumalta treffattiin serkku eilen Parkanossa, kehui että mun blogi on tosi hauska, nauravat kuulemma porukalla aina, what??

Toinen kirjoittaa tosissaan tokosta ja lukijoita naurattaa:) Terkkuja vaan Siivikkalaan koko porukalle, ootte rakkaita<3

Uitu on:)

Pennun elämässä näitä ekoja kertoja riittää..

Viime syksynä Twii ei halunnut vielä uida mutta nyt tänään ui!! Sukelsikin, mikä ei varmaan ollut hyvä juttu koska taas on silmäkulmassa vekki:(

Uintia seurasi hepuli ja hepuleita tosi onnistuneet treenit, ihan tuli Jatsi-treenit mieleen ja se on paljon se, jos jonkun kanssa treenit tuntuu samalta!

Kisoissa...

Sitä toivoisi että pennun ekat kisat olisivat kaikin puolin onnistuneet, olisi niinkuin hyvä sää ja kivat koirat paikallaanolossa..

Ei ihan toiveet täyttyneet:(

En edes muista koska on viimeksi satanut? Säätiedotuksia kun katsoo eteen ja taaksepäin, toukokuussa taitaa olla tasan yksi sadepäivä ja eikös se osunut meidän kisapäiväksi..
..eikä olla edes sateessa treenattu, kun ei ole satanut!!

Twii kisasi numerolla 4 ja aloitettiin luoksepäästävyydellä & paikallaanmakuulla, ryhmässä 6 koiraa...

..ohjaajat ei ehtineet edes sinne omalle paikalleen kun rivissä oli täysi härdelli päällä. En tiedä kuka aloitti ja mitä tapahtui, mutta kun sanottiin matka riittää siellä Twiin takana matsaa 3 koiraa:(

Twiipula katseli vähän huolestuneena taakseen mutta kiitos lukemattomien häiriötreenien se ei edes ajatellut lähteä ei mukaan matsiin eikä pakoon matsia:)

Tuomarina Ralf joka reagoi kyllä kiitettävän ripeästi ja aika altayksikön olivat rähisijät kehän ulkopuolella ohjaajineen!!

Ryhmäliikkeistä Twiipulle kympit!!

Twiin yksilöliikeiden aikana sade vaan yltyi, kehässä sitä ei tietenkään huomannut mutta Twistiä vähän haittasi kun satoi suoraan simmuun:)

Seuraamisista saatiin 9 ja 8 1/2. Sitten olikin vuorossa kisan kivoin liike eli maahanmeno, Twii teki siinä hienon kumarruksen, eikä saanut yhtään pistettä??? What?? :)

Luoksetulossa ei lähtenyt ekalla, haaveili vaan siellä omiaan, tästä 8. Liikkeestä seisominen 9 1/2, hyppy 9 ja kokonaisvaikutus 9 eli ykköstulos tappelusta, sateesta, kumarruksesta riippumatta:)

Kisaa pääsee katsomaan tästä ja saksalaiset tästä:)

Kursseilua:)

Twii on nyt päässyt mun kursseille mukaan, ei osallistumaan mutta katselemaan ja parit paikallaan olot se on saanut tehdä porukassa..

..kannattaa siis makoilla pari tuntia autossa jotta saa maata rivissä pari minsaa:)

Ja keittössä on nyt uusi lattia, on taas pienellä askartelemista..

Ilme!!

Nyt Twiillä on "se" ilme treeneissä!! Mulla on vaan edelleenkin vahva tunne, että siitä tulee hyvä!! Ei siis ihan hyvä vaan oikeesti hyvä!!

Paljon ollaan treenattukin, hassua mitä vähemmän mulla on aikaa, sen enemmän treenaan:)

Tänään teemana häiriöt (kun kaveritkin sai), ToTo sai kunnian olla häirikkö ja selviytyi tästä hyvin:)

Twiin tehtävä oli olla siis paikallaan makuussa ja ToTo tokotteli, takaa ohijuoksut, viereltä lähdöt, lelulla leikkimiset, hyppynoudot kaikki ok mutta ohjattu nouto on Twiille pyhä asia ja sitä ei kestänyt ekalla.

Kerrattiin sitten Twiin kanssa sääntöjä ja sen jälkeen ToTo sai tehdä ohjattua!!

Alunperin päivän teema oli kylläkin Pepsin agikisat mutta alkoi kahden startin jälkeen keventää oikeaa etujalkaa joten kisat loppuivat tylysti:(

Aika tylyä oli myös torstain Jaakko-agit jossa olisi pitänyt tehdä vanhanaikaisesti. Pepsi ei nyt alkuunkaan lähtenyt sellaiseen pelleilyyn:)

Hyvät treenit loppuviimeksi, ohjaaja oppi taas jotain ja kisatkin alkoivat hienosti, ei tuloksellisesti mutta fiilis oli katossa. Pepsin kanssa kiitäminen vaan on <3

ToTo ei oo tehnyt nyt mitään "oikeeta" mutta mä luulen että se onnellisimmillaan juuri näin, ilman tavoitteita, ilman vaatimuksia!!

Pupu:)





Piiraa

Tänään oli Twiin piira (isot koirat menee maanantaina). Pieni jumi alaselässä oikealla, ei mitään isoa ihmeellistä!

ja Twii on meidän eka istuva pupu <3

Pupun lisäksi treenattiin hurria, ottaa sen leikkien eli ei suhtaudu vakavasti tokovälineeseen, hui:)

Teki Twii yhden kisankin tänään, se testasi kisakurssilaisten kehän ja teki siinä voittajan. Ykkönen olisi tullut hyppynoudon nollasta huolimatta. Hyppynouto kirous siirtyi vielä kurssilaisillekin, eli hypyssä se vika, ei koirissa:)

Nyt taas työputki edessä, eli blogi taukoilee seuraaviin vapaisiin..

Pienet hyvät..

treenit!!

Vietiin pallo ruudun taakse oottelee omaa vuoroaan ja sillä välin treenattiin hyppyä (miten yllättävää), kaukoja ja seuraamista. Tästä kaikesta sitten palkaksi sinne ruutuun!

Vielä vähän seuraamista pallon kanssa ja se toimii nyt namia paremmin, tai namilla on ehkä parempi paikka mutta pallolla taas parempi ilme ja jos paikka vs. ilme pitää valita, me otetaan se ilme!!

Lisäksi tehtiin ohjattua, avo noutoa, liikkestä maahanmeno ja vielä kaukoja toiseen otteeseen nyt vaihtot vuorotellen pelkillä suullisilla tai pelkillä käsimerkeillä, hyvin pentu osasi:)

Sisällä tehtiin istuvaa pupua, kaikki saavat nyt treenata tätä yhtä paljon ja jokaisen pupusta tulee omannäköinen. ToTo haluaa olla vilkuttava pupu, Pepsi moikkaava ja Twii ehkä oppii heilumattoman vakavan pupun, niin kuin hööpi aikoinaan <3

Mutta nyt mulla onkin uusi konsti saada Twii nukkumaan, ei tartte ku avata fb:)





Sit vakavana:)

Koska eilen treenattiin pelkkää kivaa, tänään oltiin Twiin kanssa ihan tosissaan ja vakavia!!

Piti tehdä alo läpi mutta meidän treenit tyssäs liikkeeseen nro 2 joka oli hyppy jota ei osannut. Siis pitääkö bc:lle opettaa asioita??????

Ekana siis p.makuu ja tämän osasi mutta hyppyä ei sitten enää!? Este oli ekaa kertaa 60 cm, se korkeusko siinä jänskätti?

Treenit jäi siihen sitten ja lähdettiin lattia-kauppaan:)

Kaupan parkkiksella seuraamista häiriössä, aika kivasti keskittyi mutta otti toki häiriötäkin paikka paikoin.

Treenit nro 2 ja nyt se osasikin hypätä!? Ei voi ymmärtää..

Jatkettiin sitten suunnitelmaa ja vuorossa oli jäävät + luoksetulo palkatta ja taas tyssäs, nyt ei osannut maata mutta tästä otan kyllä syyn itselleni ja tietty kaikesta muustakin, mähän sen oon opettanut ja/tai jättänyt opettamatta!!

Loppuviimeksi saatiin treenit läpi ja ihan kaikki onnistumaankin, huh:)

ToTo jatkoi eilen alkanutta koiratanssiuraansa ja se ura loppui nyt sitten tähän, ei ehditty kisoihin koskaan:)

Twii ja Pepsikin saivat vielä temputella vähän, muttei niilläkään urasuunnitelmia tansseissa!

Temppuja pitäisi kyllä muuten muistaa enemmän treenata!!

Mayday

Twiin eka vappu ikinä ja paras vappu ikinä!!

Parasta tietty oli se, että on terve ja toisiksi parasta, että hänet oli kutsuttu vappujuhliin! Tunnelmia pääset katsomaan tästä :)

Tänään sitten treenattiin, päivällä tunnari joka on ollut nyt kaiken tämän keskellä tauolla. Hyvin kesti tauon ja teki x 2 hienon tunnarin!!

Illalla oli SM-treenit ja Twiillä tänään teemana kivaa!!! Ei tehty liikkeitä, ei palkattomuutta, ei kisamaista vaan pelkkää kivaa...

..kivasta huolimatta saatiin kaikki liikkeet tehtyä ja hyvät häiriöt!!

Treenilistalle:

-seuraamista päin ihmisiä ja koiria
-maahanmenoa sivulta ilman kontaktia

Treenasin myös ToTon ja Pepsin kotikentällä ja isot koirat olivat innoissaan & onnessaan, varsinkin ToTo joka sai myös tehdä temppuja. Mä harkitsen puolivakavasti koiratanssia Toopen kanssa vaikka se laji vieläkään ei mun mielestä kuulu sarjaan "oikeat lajit"..

..ehkä jos tutustuisi sääntöihin, se voisi tuntua oikealta lajilta?